Porakaivopumppu

Reikä jossa vettä on hyvä ensiaskel, mutta vesi pitää vielä saada ylös sieltä. Saarilla käsipumppu on usein kätevin vaihtoehto, mutta mikäli sähköä löytyy voidaan ajatella mukavampaakin vaihtoehtoa. Olipa valintasi käsi- tai sähkökäyttöinen porakaivopumppu, autamme valinnoissasi, ja asennamme koko paketin toimintavalmiiksi. Jos valitset automaattiratkaisun sinulle jää parhaimmillaan vain hanan vääntäminen – ja veden lotinan kuuntelu!

Automaattinen pumppuratkaisu

Automaattinen kuin Cadillacin vaihteisto! Mukavalta kuulostavaa, ja niinhän se onkin. Paine pysyy vakiona, joka hanasta, ja olo on kuin kaupungissa parhaimmillaan! Pakettiin kuuluvat uppopumppu, paineastia, koko automatiikka ja moottorisuoja sekä johtoja, letkuja ja venttiilejä.

Kuulostaa aikamoiselta tavaramäärältä, mutta tila mitä tarvitaan on silti yllättävän pieni. Voimme jopa asentaa tilaa vievät osat kuten paineastian ja automatiikan ulos, suoraan kaivon päälle – pumppuhan on maan uumenissa. Näissä asennuksissa asennamme tyhjennysventtiilin talvea varten porareikään parin metrin syvyyteen.

Mikäli keleistä huolimatta päätät vaikkapa hiihtää viikonlopunviettoon saarelle voimme niitä tilanteitakin varten ratkaista vedensaannin. Asennamme vedenoton suoraan automatiikkaan.

Pientaloissa tarvitaan systeemi ympärivuotiseen käyttöön, ja siltä edellytetään pakkasensietoa. Voimme kaivaa koko systeemin maahan tai asentaa sen talon sisälle. Letkut pidetään sulina sähkövastusten avulla.

Manuaalinen pumppuratkaisu

Helpoin ja edullisin ratkaisu uppopumppua käyttäen on manuaalinen. Pumppu roikkuu metrien syvyyksissä kaivossa, ja pinnalle asennamme ruostumattoman vesipostin katkaisijalla varustettuna. Vesi virtaa heti kun käännät katkaisinta! Vesiposti varustetaan 19 mm pikaliittimellä johon saat liitettyä puutarhaletkun. Tällainen systeemi on avoin, eikä siis hanoja eikä venttiilejä voi käyttää.

Käsikäyttöinen vesipumppu

Uppopumppuakin käyttövarmemmaksi tulee lihasvoiman käyttö. Moderni käsikäyttöinen vesipumppu on tyylikäs ja helppo sekä asentaa että käyttää, ja ratkaisu soveltuu niin pora- kuin tavallisiin pihakaivoihin. Edustamamme NIRA 67 käsikäyttöinen painepumppu kehittää noin yhden barin paineen, ja siihen saa suoraan liitettyä vakiokokoisen letkuliittimen vaikkapa kasteluletkulle. Riittävästi kun on ruista ranteessa, tuotoksi saadaan peräti 40 litraa minuutissa!

Kommentointi on suljettu.