Tarjottu kokonaisratkaisu ja kilpailukykyinen hinta ratkaisi urakoitsijan valinnassa

Vuonna 2010 Wahlroosin perhe rakennutti talon puusta ja kivestä Turun Kähäriin. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu neljä henkilöä. Koko talon maalämmöllä lämmitetty pinta-ala on 244m2, joka jakautuu kolmeen kerrokseen.

”Muut energiavaihtoehdot eivät olleet missään välissä edes harkinnassa talon suunnitteluvaiheessa. Maalämpö on ekologinen vaihtoehto ja alentaa asumiskustannuksia merkittävästi. Pyysimme tarjoukset kolmelta urakoitsijalta, mutta syitä miksi valitsimme Saariston Kaivonporaus Oy:n on kaksi: yritys pystyi tarjoamaan kokonaisratkaisun ja heidän hintansa oli kilpailukykyinen”, kertoo Alex Wahlroos.

Kokemus Saariston Kaivonporauksen asennustyöstä oli perheelle positiivinen, varsinkin kun koko prosessi eteni niin sujuvasti. Aikataulu pysyi ja sama urakoitsija hoiti kaiken. Tämän lisäksi sekä piha, että tekniset tilat jätettiin siistiin kuntoon ja porauspölyt vietiin pois.

Nyt muutaman vuoden maalämpökokemuksella perhe voi todeta, että tähän asti kaikki odotukset on täytetty ja perhe on tyytyväinen energialähdevalintaansa. Mitään huoltokustannuksia ei ole syntynyt, lämmin vesi on riittänyt ja sähkönkulutus on pysynyt alhaisella tasolla, alle 10 000 kWh vuodessa.

Saariston Kaivonporaus oli entuudestaan tuttu, koska perheen sukulainen oli aikaisemmin tilannut vesikaivon kyseiseltä yritykseltä. Perhe on tyytyväinen urakoitsijan valintaansa ja voi suositella Saariston Kaivonporausta myös muille. Oman asennuksen jälkeen, ovat kaksikin sukulaista tilanneet maalämpöasennuksen yritykseltä.

Ota meihin yhteyttä

Jimmy Kronberg

Toimitusjohtaja | Energia-asiantuntija

Pientalot ja kiinteistöt: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 547 8629
jimmy@kaivonporaus.com

Martin Laine

Energia-asiantuntija

Pientalot: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 557 5043
martin@kaivonporaus.com

Kari-Pekka Kuusrainen

Energia-asiantuntija / projektijohto

Kiinteistöt: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 350 2075
kari-pekka.kuusrainen@kaivonporaus.com