Huvila Ruissalossa siirtyi maalämpöön

Upea noin 300 neliön huvila on rakennettu Ruissaloon 1897-1899. Huvilalla on ollut monta omistajaa vuosien varrella ja viime vuosikymmeninä huvila on ollut vähäisessä käytössä. Nykyisen omistajan hankkiessaan huvilan syksyllä 2007 hän tiesi että edessä on mittava korjausurakka, koska korjausvajetta oli kertynyt melkoisesti. Korjaustyötä edelsi asiantuntijoiden kanssa perusteellinen suunnittelutyö, jossa tarkoituksena oli varmistaa että talon ikä ja tunnelma säilyvät remontissa, mutta samalla käytetään hyväksi viimeisintä talotekniikkaa.

Lämmitysjärjestelmä keskiössä

Yksi tärkeimmistä päätöksistä liittyi valittavaan lämmitysmuotoon. Talon tähänastinen lämmitysmuoto oli toteutettu puulämmitteisillä “pönttöuuneilla”.  Omistaja käytti lämmitysjärjestelmän valintaan paljon aikaa ja kuunteli niin asiantuntijoita kuin myös useita tuttavia, jotka olivat viime vuosina olleet saman tilanteen edessä. Lähtökohtana omistajalla oli että valittavalla lämmitysjärjestelmällä on ehdottomasti alhainen energiankulutus, että se on toimintavarma ja että se tukee kestävää kehitystä. Näiden kriteerien pohjalta valikoitui ylivoimaiseksi vaihtoehdoksi maalämpö. Lisäksi haluttiin mahdollisuus myöhemmässä vaiheessa hyödyntää myös aurinkolämmityksen lisääminen maalämpöjärjestelmään.

Tämän perusteella otettiin yhteyttä Turunmaan Lämpötalon Urpo Lehtimäkeen ja Saariston Kaivonporaus Oy:n Jimmy Kronbergiin, joilla oli silloin kokemusta yli 700:sta maalämpökohteesta ja myös laaja kokemus aurinkolämmityksen yhdistämisestä maalämpöjärjestelmään. 

Itse remonttiprojekti eteni ja valmistui suunnitelman mukaan ja talo oli muuttovalmis keväällä 2010. Omistaja halusi testata ensin maalämpöjärjestelmän tehokkuuden ilman aurinkolämmityksen kytkemistä.

Maalämpöjärjestelmä on ylittänyt kaikki odotukset. Maalämpöjärjestelmä kytkettiin päälle ja sen jälkeen se on pörrännyt ilman katkoja tai ongelmia. Mitä enemmän voi vaatia? Ongelmaton lämpöjärjestelmä, joka on taatusti taloudellinen.

Nyt kun omistaja vielä kytkee aurinkolämmityksen maalämpöjärjestelmään on käytössä äärimmäisen energiaystävällinen lämmitysjärjestelmä. 

Ota meihin yhteyttä

Jimmy Kronberg

Toimitusjohtaja | Energia-asiantuntija

Pientalot ja kiinteistöt: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 547 8629
jimmy@kaivonporaus.com

Martin Laine

Energia-asiantuntija

Pientalot: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 557 5043
martin@kaivonporaus.com

Kari-Pekka Kuusrainen

Energia-asiantuntija / projektijohto

Kiinteistöt: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 350 2075
kari-pekka.kuusrainen@kaivonporaus.com