Kakkosasunnon lämmitys kuntoon maalämmöllä

Kun Rakennuspalvelu Heinonen & Heinonen Oy:n edustamiin kakkosasuntoihin valitaan lämmitysjärjestelmää, valinta tehdään pitkäjänteisellä ajattelulla. Vastauksena on useimmiten maalämpö.

Suunnittelua, valvontaa ja rakennuttamista. Vuodesta -83 toimineen ja satoja pientaloja rakennuttaneen Rakennuspalvelu Heinonen & Heinonen Oy:n valikoimasta löytyy kattava palvelurepertuaari talon rakennuttajalle. 

Mökkikohteiden määrä vaihtelee vuosittain, mutta yksi seikka toimeksiantoja yhdistää: mökkien sijaan on parempi puhua kakkosasunnoista. Satunnaisen lomaoleskelun sijaan näissä kohteissa on tarkoituksena viettää paljon aikaa. Tällöin toiveissa on usein myös kotia vastaava laadukas varustelutaso. 

“Kun ihminen haluaa paremman paikan itselleen, silloin myös vaatimustaso nousee”, Tapani Heinonen kertoo. Varustelu ja tietty laatutaso nähdään tällöin panostamisen arvoisena asiana. “Kun lähdetään satsaamaan rahallisesti suurella summalla, silloin myös halutaan että kaikki osat pelittävät ja ovat todella kunnossa.” 

Maalämpöjärjestelmät yleistyvät mökeillä ja kakkoskodeissa huimaa vauhtia. Erityisesti uudiskohteen alkusuunnitteluvaiheessa on hyvä heti miettiä rakennukseen valittava lämmitysjärjestelmä. “Lattialämmitys on yleensä lähes päivänselvä juttu. Siinä vaiheessa kun keskustellaan, miten lämpö tuotetaan, hinta nousee kysymykseksi”, Heinonen valottaa suunnittelutyötä. 

“Onhan se selvää, että maalämpö on suuri investointi. Sen valitsevat ihmiset kuitenkin katsovat yleensä pitkän päälle: he ovat valmiita investoimaan, jos tietävät että raha tulee takaisin.”

Maalämpöön kallistutaan kakkosasunnoissa usein myös helppohoitoisuuden ja varmuuden takia. Ekologinen ratkaisu on myös järkevä, kun ottaa huomioon sähkön hinnan nousun. 

HYVIN SUUNNITELTU ON FIKSUSTI TEHTY

Rakennuspalvelun tehtävänä on toimia tilaajan edustajana ja pitää huoli, että kaikki päätökset tehdään tilaajan edun mukaisesti. Aluksi suunnitellaan, mitä halutaan toteuttaa, ja sen jälkeen tekijät kilpailutetaan. 

Heinosen kokemuksen mukaan tarjoukset ovat usein yllättävänkin lähellä toisiaan. Heinonen & Heinonen rakennutti hiljattain Rymättylään ja Korppooseen mökkikohteet, joissa yhteinen sävel löytyi Saariston Kaivonporauksen kanssa. Saariston Kaivonporaukseen on useimmiten päädytty kokonaisvaltaisen palvelun ansiosta. 

Tarjouksia pohtiessa on tärkeää huomioida, kuka huolehtii niin kutsutuista rajapinnoista. Kun jokin toimija asentaa lattialämmityksen ja toinen puolestaan kattilan, avonaiseksi kysymykseksi voi jäädä, kenen vastuulla on liittymät ja kytkennät toisiinsa. Nämä ovat myös paikkoja, joissa tulee useimmiten myös yllätyksiä hinnoissa. 

“On helpompi toimia, kun koko paketti tulee yhdeltä toimittajalta. Tämä tapa tulee usein myös kokonaisuutena halvemmaksi”, Heinonen ajattelee.

Kokemus Saariston Kaivonporauksesta on Heinosella ollut hyvä ja positiivinen. “Sellainen ammattimaisuus paistaa tekemisen takana, se on se juttu mistä tykkään”, Heinonen kommentoi ja jatkaa: “On mukavaa, kun tietää kuka tulee työmaalle ja milloin. Kaikki tiedetään etukäteen eikä porari tipahda paikalle yllättäen.” 

MUISTITKO MIETTIÄ VIILENNYKSEN?

Heinonen on huomannut, että yksi seikka jää ihmisiltä helposti huomioimatta: rakennuksen viilennys. Kun ilmasto lämpenee ja asuntojen ikkunoiden pinta-ala kasvaa, viilennysjärjestelmän miettiminen on tärkeää. Yksinkertaisesti rakennukset alkavat olla niin lämpimiä ja tiiviitä, että viilennys on pakko olla.

Maalämpöjärjestelmästä saadaan helposti tuotettua myös maaviileää, jonka voisi sanoa olevan melkeinpä ilmaista. “Maaviileä on äärettömän tärkeä seikka maalämpöjärjestelmissä. Se on hirveän helppo toteuttaakin. Näin saadaan järjestelmästä enemmän tehoja irti”, Heinonen vinkkaa. 

MITÄ KANNATTAA HUOMIOIDEN UUDEN RAKENNUKSEN SUUNNITTELUSSA?

Rakennuttajalle Heinonen vihjaa seuraavat asiat: ensimmäinen vuosi on aina koetinkivi rakennukselle. Silloin saattaa tulle erilaisia säätöihin ja käytönopastukseen liittyviä haasteita. Sen takia on tärkeää katsoa pidemmälle, ja on hyvä miettiä myös, saako toimittajalta tarvittaessa huollon helposti. 

Tärkein suositus piilee kuitenkin yksinkertaisuudessaan tässä: hanki ammattilainen avuksi. Ammattilaisesta on apua jo ennen kuin edes tonttia on hankittu, sillä avun pariin voi kääntyä kaikissa tulevissa kysymyksissä. 

“Ensin on myös hyvä miettiä ihan kunnolla, mitä haluaa ja miten. Valitse luotettavat yhteistyökumppanit toteutukselle. Suunnittelussa kannattaa huomioida myös kunnolliset tekniset tilat. Ota huolto jo ennakoivasti huomioon”, Heinonen vinkkaa.

Ota meihin yhteyttä

Jimmy Kronberg

Toimitusjohtaja | Energia-asiantuntija

Pientalot ja kiinteistöt: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 547 8629
jimmy@kaivonporaus.com

Martin Laine

Energia-asiantuntija

Pientalot: uudiskohteet ja lämpösaneeraukset

040 557 5043
martin@kaivonporaus.com

Romutuspalkkio 31.10. asti

500 €

Etsitkö älykästä ja kestävää tapaa alentaa lämmityskustannuksiasi?